Rakastuin sinuun
heti kun sinut näin,
siitä kiitos ystävälleni.
Hän meitä yritti
yhteen saada,
ja myös siinä onnistui.
Olit myös minun
ensirakkauteni.
Rakastin sinua tosi paljon,
mutta silti sattin sinua.
Jätin sinut,
vaikka rakastin,
halusin sinut takasin,
annoit anteeksi minulle,
mutta jätin sinut taas,
vaikka sinua rakastin.
Minua vain ahdisti
olla sinun kanssasi.
Sinä rakastit
minua niin paljon...
Minun takiani joit
itsesi todella
huonoon kuntoon,
huolestuin paljon.
Annathan minulle
anteeksi että satutin sinua?
Mutta minä ihan oikeasti
rakastin sinua.
Voimmekohan me
olla vielä joskus kavereita?
**********
Kävin monesti netissä sinun kuvaasi katsomssa,
mutta ikinä en uskaltanut kirjoittaa sinulle mitään,
mutta onneksi sinä sen teit,
kirjotit minulle,
jos et olisi tehnyt sitä,
emme olisi yhdessä.
Netissä toisiimme tutustuimme,
silloin myös toisiimme ihastuimme ja
myöhemmin sitten toisiimme rakastuimme.
Aloimme seurustella,
menetin sinulle myös neitsyyteni,
niinkuin sinä minulle omasi,
se ihaninta oli,
sen muistan kuin eilisen päivän.
Ja nyt olemme olleet kolme vuotta yhdessä,
en olisi uskonut että suhteemme kestää näinkin kauan.
Luulin ettet sinä nyt minusta oikeesti välitä,
että pelleilet vain tunteillani.
Mutta erehdyin...
Olen iloinen että olen sinut itselleni omaksi saanut,
olen iloinen että sinuun tutustuin.
Jatkossa myös tahdon sinut itelläni pitää.
En halua erota ikinä sinusta kulta.
En kestäisi sitä,
en jaksaisi elämääni ilman sinua,
sinua minä rakastan,
ja tahdon rakastaa myös ikuisesti.
***********
Mitä minä tekisin ilman sinua,
en mitään,
kuolisin ikävään.
Mitä minä tekisin ilman hellää kosketustasi,
en mitään,
tuntisin itseni yksinäiseksi.
Mitä minä tekisin ilman sinun hellää suuteluasi,
en mitään,
kuolisin.
Mitä minä tekisin ilman sinun rakkauttasi,
en mitään,
kuolisin.
************
Olen niin onnellinen että sinut löysin ja
saan olla kanssasi onnellinen.
En ole saanut olla pitkään aikaan onnellinen,
minua ei ole kukaan rakastanut oikeesti,
mutta sinä rakastat,
ja toivottavasti myös rakastat vuosien jälkeen,
etkä petä ja jätä minua.
Minä kuolen ilman sinun rakkauttasi,
koska vihdoinkin olen löytänyt sen oikean rakkauden,
jota haluan rakastaa ikuisesti.
*************
Tyttö rakastaa poikaa.
Poika rakastaa tyttöä.
He onnellisia ovat,
eivät eroa koskaan.
Eivät riitojen,
eivätkä juorujen takia.
He kihloihin menevät,
ehkä myös naimisiin.
He perheen perustavat.
He haluavat toisiaan rakastaa
lopun elämän.
He haluavat elää onnellisina
elämän loppuun asti,
kunnes kuolema heidät erottaa.
*************
Olet osa minun elämääni,
jos minulla ei olisi sinua,
en tietäisi miten jaksaisin elää.
En kestäisi jos joskus erottaisiin.
Haluan olla kanssasi ikuisuuden,
kunnes kuolema meidät erottaa.
Sinun rinnallasi tunnen oloni todella hyväksi,
odotan sinun hellää kosketusta ja sinun
pehmeiden huulien kosketusta.
**************
Sinua minä rakastan,
olin todella masentunut eksäni takia,
ennen kun sinut löysin.
Tunsin itsei sen jälkeen maailman onnelliselta ihmiseltä.
Olimme kuukauden ehtineet yhdessä olemaan,
kunnes neitsyyteni sinulle menetin,
ja sinä poikuutesi minulle, minua ei kaduta.
Neljä kuukautta myöhemmin,
menimme kihloihin,
olin vielä onnellisempi kuin ennen.
Ja vieläkin yhdessä ollaan,
olemme onnellisia lopun elämämme.
*****************
Rakkautesi on jotain niin suloista,
kaipasin sylin turvaa,
ja siinä olit ainoastaan sinä,
ja sinun syliisi pääsin.
Kaipasin jotain ihmistä,
ihmistä joka ymmärtää,
ja sinä olit ainoa.
Rakkaudellasi ja kiintymykselläsi
kosketit minua.
Haluaisin vain olla ja kittää sinua,
kulta.
*****************
Ja niin me taas riideltiin,
en tiedä miksi,
mutta riitelemme usein.
En kuitenkaan sinua menettää halua,
sen takia että riitelemme paljon.
Kuolisin jos menettäisin sut,
typerien riitojemme takia.
Rakastamme toisiamme niin paljon että emme jaksa aina riidellä.
Riidat kuitenkin aina selvitämme,
välillä niin tyhmistä asioistakin riitelemme,
mutta aina ne selvitämme puhumalla.
Olet enkeli,
minun elämässäni,
pidät huolta minusta,
lohdutat aina kun minulla on paha mieli ja
rakastat minua,
kuten minä sinua,
olet rakkain.
*****************
Voiko ketään ihmistä rakastaa niin
paljon kuin minä sinua rakastin,
rakastan edelleen.
Voiko ketään ihmistä ikävöidä niin paljon
kuin minä ikävöin sinua.
Voiko ketään ihmistä ajatella niin
paljon kuin minä ajattelen sinua.
Kyllä voi,
sinä olit minun ensirakkaus,
sinua aina tuun mä rakastamaan,
sinä pysyt aina sydämessäni mun.
***************
Rakastan sinua,
rakastatko sinä minua?
Ikävöin sinua,
ikävöitkö sinä minua?
Ajattelen sinua usein,
ajatteletko sinä usein minua?
Itken sinun takiasi iltaisin,
itketkö sinä koskaan minun takiani?
Minä tiedän ettet sinä minua rakasta,
tiedän myös ettet minua ikävöi,
etkä ajattele minua,
etkä myöskään kyyneleitä vuokseni vuodata...
Minä tiedän kaiken tuon..